Portfolio kurssisuorituksena

external image 193652215_a45803a5d2_m.jpg
Kurssin oppimistehtävä kootaan kaksivaiheisen portfoliotyöskentelyn avulla.

Portfolion kokoamisen kaksi vaihetta:
1. Työkansio (lähinnä oma blogi) viisi ensimmäistä viikkoa. Kurssi käsittelee viisi teemaa. Jokaiseen teemaan kuuluu kysymyksiä, jotka johdattavat tutkimaan ja tutustumaan sosiaaliseen mediaan. Teematehtävien vastauksia ja niihin liittyviä linkkejä, kuvia ja muuta kerätään omaan blogiin ja omalle verkkosivulle.
2. Lopuksi näyteportfolion koostaminen kaksi viimeistä viikkoa. Varsinaiset näyteportfoliot kootaan pareittain tai pienryhmissä. Itsenäinen työ on mahdollista, mutta ryhmätyötä suositellaan, koska se antaa elävän kokemuksen siitä, miten ajatuksia ja näkemyksiä työstetään yhteen. Näyteportfolion sisältö sovitaan opettajan kanssa. Aiemmilla kursseilla on todettu, että tiettyyn teemaan keskittyvä portfolio on parempi kuin koko kurssin aihepiirejä pinnallisesti esittelevä.

Näyteportfolion toteuttamisen tapa on vapaa. Siinä opiskelijat voivat hyödyntää kurssin aikana oppimaansa ja kokeilla myös halutessaan jotain uutta. Näyteportfolio toteutetaan sähköisessä muodossa. Sen voi koostaa joko verkkoon tai tiedostoon (vaikka videon muodossa). Asiasisältö ja kokonaisuus ovat tärkeitä.

Näyteportfoliossa:
  • pitäisi näkyä kurssin aikana opittu ja oivallettu eli tiedollinen ja taidollinen sisältö
  • siihen tulisi sisältyä pieniä johdantotekstejä
  • omaa arviointia sekä
  • reflektointia eli opitun pohdiskelua, ja peilaamista aiempiin tietoihin sekä omiin tavoitteisiin.

Portfolion tulee olla myös tekijöidensä omaa tuotantoa, vaikkakin siinä saa olla hyvän akateemisen tavan mukaan siteerauksia ja näytteitä tutkituista kohteista. Portfoliossa voi olla myös lisäaineistoja, jotka elävöittävät ja havainnollistavat kokonaisuutta. Lisäaineistot voivat olla muista lähteistä. Verkkoportfoliossa on oltava tarkka tekijänoikeusasioitten suhteen - varminta on liittää lisäaineistot mukaan linkkeinä!




Esimerkkejä aikaisemmista portfolioista


Miikka Virtanen ja Jukka Koskelainen: http://tietu.wikispaces.com/file/view/Somekurssin+Portfoliotyo.pdf
Iida Kiesi:




Portfoliota käytetään usein korkea-asteella kurssien suoritusmuotona. Monilla korkeakouluilla ja yliopistoilla on hyviä portfolio-ohjeita. Voit tutustua esimerkiksi näihin:

Portfolio-opas Jyväskylän yliopistossa tutkitaan portfolion käyttämistä eri kouluasteilla. He ovat koonneet selkeät ohjeet, joista löytyy myös esimerkkejä digitaalisista portfolioista.
Mikä on portfolio? Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian laitoksen opas.
Portfolio koulutyössä Katso lukio-kohtaa ja sovella taideaineitten portfoliota reaaliaineeseen.
Portfolio koulutyössä 2 Liisa Piirosen ohjeet OPH:n sivuilla.
Portfolio-ohje ammattikorkeakoululaisille Selkeä perusjäsennys siitä, miten portfolio tehdään.
TieVie-asiantuntijakoulutuksen portfolio-ohje Hyvä kuvaus kaksivaiheisesta portfolion koostamisesta. Suunnattu yliopiston täydennyskoulutukseen.
Portfolio oppimisen ja kasvun välineenä Anneli Niikko Joensuun opettajankoulutuslaitokselta opastaa. Teksti suunnattu yliopisto-opiskelijoille.
Helsingin yliopisto: Praktikumikäsikirjan porfolio-ohje Ohjeet on tarkoitettu opetushajoittelijoille yliopistotasolla. Kirjoittajat Erja Syrjäläinen, Riitta Jyrhämä ja Liisa Haverinen. Verkkoversio: Eeva Mussaari.